Ikävä ei ole yhtään helpottanut.

Olen päättänyt yrittää pitää tämän päivän rauhallisen mietiskelevänä, sen sijaan että mässäilisin yksityiskohdilla mielessäni ja päästelisin tunteenpurkauksia ilmoille. Suri muutti käsitykseni siitä millainen koiran pitää olla ja millaisia koiria juuri minä haluan kasvattaa, joten luulisin että tälle päivälle sopii myös tulevien tavoitteiden ja menneen vuoden pohdiskelu. Tärkeimpänä asiana tälle päivälle pidän sitä, että pidän huolta nyt elävistä koiristani ja muistan arvostaa myös niiden olemassaoloa. Vaikka niitä ei mikään yhtäkkinen epäonni pois veisikään, eivät nekään elä ikuisesti. Kaikki ovat omilla tavoillaan niin rakkaita ja ehdottomasti ansaitsevat kaiken mitä niille kykenen antamaan.

Viime vuonna horrostin viikon onnettomuuden jälkeen. Pelasin videopelejä, katsoin Stargatea nonstoppina ja tein kaikkeni unohtaakseni mitä oli tapahtunut. En uskaltanut mennä nukkumaan, sillä silloin oli aikaa ajatella. Ensimmäisen viikon jälkeen keräsin itseni ja palasin lopulta elävien kirjoihin. Aloin hyväksyä tilanteen ja ajatella tulevaisuutta. Jos olisin silloin ajatellut enemmän aivoillani ja vähemmän sydämelläni, laumani kokoonpano voisi olla nyt toisenlainen... Mutta sitten taas minulla ei olisi näitä ihania parhaita kavereita; Jadia ja Maltaa, jotka ovat taas omalta osaltaan kertoneet minulle lisää siitä mitä koiralta haluan. Kevät ja kesä kuluivat omalla tahdillaan, toisaalta hitaasti mutta toisaalta hyvin nopeasti. Terveytutkimuksia, muutamia näyttelyitä, treenaamista ja uusiin ystäviin tutustumista. Seuraava tavoite oli kasvatustyön aloittaminen Jadilla, ihanalla neidillä jonka olemuksesta huokuu "olen hyvä äiti".

Kaihidiagnoosi romutti tämän tavoitteen, joten nyt on ollut taas aika luoda uusia ja oppia lisää. On harmillista ettei koiria voi kasvattaa ilman koiria, joten luonnollisestikin aloin heti katselemaan tulevia pentueita sillä silmällä. Ensi vuodelle on suunnitteilla muutamia mielenkiintoisia pitkäkarvapentueita, mutta päätin nyt kuitenkin tehdä sen mikä olisi pitänyt toteuttaa jo viime vuoden lopussa: varasin lyhytkarvapennun. Emä on suvultaan varsin tuttu, ja tuleva isä miellyttää myös kovin paljon. Toivottavasti sieltä syntyy pentu Suomeenkin saakka, tällä hetkellä tosin otan asian varsin rauhallisesti sillä astutus tulee tapahtumaan vasta keväällä. Toivon todella myös että Maltasta kasvaa hieno koira.

Tänään ajoin metsään auraamatonta tietä pitkin, pysäköin vielä pienemmän tien risteykseen ja päästin koirat juoksemaan. Ne eivät osaa enää kaivata ystäväänsä, joten niiden hauskanpitoa on mukava katsella. :)

Kuten joku tarkkasilmäinen on ehkä saattanut huomata, tekstiä on pukannut viime päivinä tasaiseen tahtiin. Tämä johtuu puhtaasti siitä, että työstän nyt näitä sivuja ja samalla on kätevää kertoa kuulumisiakin. Olen saanut jo Hyylle, Masille ja Fraaille viiden polven sukutaulut esille (sukutaulufriikki = minä) ja Fraaille jälkeläissivunkin. Jadi ja Malta saavat sukutaulunsa heti kun revin jostain niiden vanhempien kuvat. Ainakin Hyylle tulee luultavasti oma sivu luonnetestistä, sillä minulla on mailissa kivoja luonnetestikuvia odottamassa ja haluan ne esille! Luonnekuvausta olisi jokaiselle varalla vielä vaikka kuinka, mutta pitää vielä miettiä miten laitan ne esille ilman, ne kun vievät niin tolkuttomasti tilaa.

Surin muistosivu on myös valmis, mutta toistaiseksi private -statuksella koska epäröin vielä sen julkaisun kanssa. Se vuodatusteksti ei ole mitään nättiä luettavaa. En toisaalta haluaisi myöskään lyhennellä sitä, koska kirjoitin sen aikanaan omia tunteita käsitelläkseni ja alan vieläkin joka kerta pillittää aloittaessani lukemaan viimeistä kappaletta. Neljän päivän päästä on onnettomuuden vuosipäivä, ehkä silloin on hyvä päivä laittaa se esille.

Harhaudun taas reippaasti sivupoluille siitä, mitä olin ajatellut kirjoittaa. Jälkiaikeeni tälle päivälle siis lykkääntyivät valkean maan johdosta, ja vaikka vielä ulkoilessani olin positiivisesti sitä mieltä että huomenna kaikki on jo kadonnut, niin nyt tasaisesti taivaalta laskeutuva höyhenparvi lupailee vähän muuta. Onnistuin kuitenkin kääntämään lievän närkästykseni taas yhdeksi niistä päivistä kun koiranomistajana on ihanaa ja maailma on niin kaunis. Otin Masin ja Jadin matkaan ja lähdimme metsään, vanhaan poikaankin tuli kivasti vauhtia kun vielä ihanalta tuoksuva Jadi pinkoi ympäriinsä. Lopulta pistin hyväntuuliset ja märät koirat hihnaan ja kävelimme taas kylänraittia pitkin kotia. Tuosta metsän läpi pääsisi suoraan kotipihaan, mutta ihan oman kuntoni takia raahaudun mieluummin kiertoreittiä...

Jadi oli niin söpö punaisissa valjaissaan ja märässä turkissaan, että hain sisältä kameran ja räpsin siitä muutamia kuvia tuossa pihassa. Eipä niitä oikein taiteeksi tai edes kauniiksi kuviksi voi kutsua, mutta ei kai niin aina ole pakko ollakaan. Päädyin lopulta ottamaan lähikuvia sen naamasta, mikä sitten taas johdatti minulle idean "koiramme" sivun valintakuvista. Kävin sitten hakemassa Jadin jälkeen jokaisen vuorollaan pihalle ja nappasin kaikista lähikuvat kasvoista. Nuo otokset toivat esiin ainakin sen, että Fraai on todella harmaantunut aivan tolkuttomasti, että Malta näyttää itse asiassa aivan klonkulta ja olen varmaan harhainen kun luulen sitä kauniskasvoiseksi, ja että Hyystä todella saa kauniita kuvia tilanteessa kuin tilanteessa! Ensin se näyttää aivottomalta idiootilta vammaisine ilmeineen, ja heti kun kameran linssi suuntautuu sitä kohti se transformoituu kuvankauniiksi pikku blondiksi. :(

No okei, on sillä vähän mulkosilmät...!